Weekend!

Heipparallaa!!! Ensimmäiset 2 työpäivää ja viikonloppu.
Ensinmäiset työpäivät meni hyvin. Sain molemmille päiväksi nuoren ryhmän. Tyttö ja Poika. Oli ihan kivaa porukkaa.  Teimme vain kartan päivitystä kun oli tullut uusia ja paranneltuja teitä. Koulussa tehnyt samaa hommaa. Torstaina tein suht paljon toisin kuin Perjantaina. Perjantaina satoi ja minut jätettiin autoon. No minä olisin ehkä vain hidastanu ja hommaan ei tarvitse kolmea henkilöä. Hommassa ei mennyt kuin puolituntia. Sitten siirryimme toiseen kohteeseen ja kartoitimme myös about puolituntia, kunnes toisen laitteen antenni irtosi. Pyörimme autolla sitten tunnin Espoossa ja ne kävi ostamasta mäkkäristä ruuan. (Eli pidä aina lompakko mukana ;D ) Sen jälkeen sain lähteä. Eli oli tosi lyhyt työpäivä. Kävin kaupungilla pikana katsomassa talvitakkia. En löytänyt. Totesin että jalkani ovat niin lyhyet että minulle ei sovi pitkät takit :S Mutta mulla oli senverran kamaa käsissä että oisin kaatanu kaikki  tavarat lattialle :D  Ostin vihdoin Lumottu kirjan<3 Oli paljon muitakin ihania kirjoja. Kuinkas moni aikoo mennä Kirjamessuille? Minä ainakin jos löytyy aikaa ja seuraa.  Tosiaan kävin kaupungilla ja nyt on ilmeisesti Glitteri muodissa ja AI EETTÄ KUN RAKASTUIN! Kun olin pieni, isäni osti minulle pienen vaaleansinisen, kukallisen , glitteri avaimen perän. Isäni sanoi tuolloin että olen kuin harakka joka kerää kiiltäviä tavaroita. Kaupoissa kierrellessä en tiedä kumpi tuikki kirkkaammin. Vaatteet, vai silmäni :D  mm. Lindexin hopeinen/harmaa neule. Vilassa oli taas ihana mekko jollaisen haluaisin valmistujaisiini. Tumman sininen, kevyt ja ylöosa paljettinen :) Toki myös lähes kaikissa kaupoissa on jotain kimaltavaa.

Lauantai ja Sunnuntai meni sitten sohvalla köllötellen ja telkkaria katsellen. Kata tekstasi lähdenkö syyslomalla Kauneus messuille ja sirkukseen. Mikäs siinä? Samalla huomasin että siitä seuraavana viikonloppuna olisi kirjamessut <3 Syysloma on meillä viikolla 42.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.